CollingArts Logo

Muotokuvia ihmisistä ja eläimistä

LAHJAIDEA!   ~ Ystävälle, työkaverille tai läheiselle.
Tilaa taidelahja jostain valokuvasta tai ideasta.
Sopii vaikka porukalla kerätyksi lahjaksi, joka kestää aikaa.

Pyydä tarjous!


 

ESIMERKKIKUVA: Tämä A4-kokoinen nuorenparin kuva on piirretty vanhasta valokuvasta. Työtunteja eri vaiheineen on kulunut 24 tuntia. Vastaavan A4 kokoisen, tarkan piirroksen hinta, 2 ihmisestä on 120 euroa/n. 5 e/työtunti).


Piirroksen hintaan vaikuttaa  sen koko ja piirrettävien kohteiden lukumäärä sekä millainen tausta piirretään.

Esimerkiksi, jos kuvassa on monia tarkkoja kohteita, vaikka joukko ihmisiä, täytyy kokonaishinta katsoa sopimuksen mukaan.

Joskus työ on teknisesti yksikertainen ja nopeasti toteutettavissa, kun joskus työmäärästä tulee monikertainen erityisten toiveiden kautta. Hinnoittelussa on tärkeä kuulla millainen kuva halutaan teettää, että voin antaa tarkemman hinta-arvion, mikä on yleensä pysyvä hinta työstä, ellei alkuperäiseen työsuunnitelmaan tule muutoksia.

Muotokuvan voi tehdä värillisenä  esim. maalata vesiväri-, öljy-, tai akryylimaalauksena tai muita värejä käyttäen. Hinta on silloin erikseen sovittava kokonaisuuden ja tekniikan mukaan.

Hinnoittelu vaikuttaa tässä ehkä monimutkaiselta, se ei useinkaan ole sitä. Aina kannattaa kysyä tarkennusta ja lisätietoja. Hinta saattaa olla vähemmän tai enemmän riippuen yksilöllisestä kuvan aiheesta.


Tarkasti piirretyn  A5-A4 lyijykynätyön tekemiseen menee noin 20 tuntia eri työvaiheineen. Hinnaston arvio on laskettu sen mukaan. Mitä suurempi kuva, sen enemmän se vie työaikaa.

Lyijykynätyön viitteellinen hinnasto vuodelle 2020:

A5 (148 x 210 mm) lähtöhinta on noin 80 euroa (1 kohde)
A4 (210 x 297 mm) lähtöhinta on noin 90 euroa (1 kohde)
A3 (297 x 420 mm) hinnoittelu vaatii lisätietoa
A2 (420 x 594 mm) hinnoittelu vaatii lisätietoa

Hintaa nostaa, jos kuvaan tulee:

+ Useampi kuin 1 henkilö tai eläin.
+ Työ yhdistellään useasta eri kuvasta, ilmeet yms.
+ Tarkka tausta.

Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä arviota.

Jos haluat tarkemmin päästä jyvälle mistä taidekuvan hinta muodostuu, niin lue alta "Mikä siinä maksaa?" -teksti.

Maisemia ja maalauksia

Kokonaan oma juttunsa on sitten maalaus.

Maalauksessa tai värillisessä piirroksessa on vielä enemmän erilaisia työvaiheita ja kuivattamista tekniikasta riippuen, joten sen valmistumista täytyy arvioida aina tapauskohtaisesti.

Värillisen kuvan hinta riippuu tekotavasta, mitä kuvaan tehdään ja materiaaleista. Edullisimmat värilliset kuvat ovat värikynäpiirros ja/tai akvarelli.

Tilaa vaikkapa maalaus tai piirustus valokuvasta, jostain sinulle tärkeästä maisemasta. Hinta määräytyy työmäärän ja tekniikkan mukaan. Myynnissä on myös valmiita maalauksia.

Mikä siinä maksaa?

   Taiteilija kuulee usein sanottavan: -"Kyllähän sä nyt äkkiä teet jonkun semmosen."

TAIDETTA TEHDÄÄN SYDÄMELLÄ JA TAIDOLLA.

Joku työ voi olla helpompi ja joku vaikeampi hahmottaa. Piirroksen työstämisessä on luonnosteluvaihe ja mittasuhteiden määrittelyvaihe, hahmotteluvaihe, kohteen muotoiluvaihe, yksityiskohtien lisäämisvaihe ja lopulta viimeistelyvaihe.

Jokaisen vaiheen välillä  piirroksessa on tarkasteltava mittasuhteita ja kontrasteja. Piirros vaatii vähintään kaksi työpäivää, mutta piirroksen tekemisessä on myös hetkiä, jolloin on sokea virheilleen ja niiden havaitseminen vaatii taukoa työstämisestä, jonka jälkeen näkee korjattavat kohdat helpommin.

Piirroksessakin tarvikkeet  ja työvälineet ovat laadukkaita taiteilijatarvikkeita, se vaikuttaa työn jälkeen. Paperilaaduissa sekä piirustustarvikkeissa on huomattaviakin eroja. Halvimpia tarvikkeita käytettäessä taideteos ei välttämättä olisi riittävän aikaa kestävä ja laadukas.

Valmiin piirroksen käsittely  vaatii oikeaa käsittelyä ja varovaisuutta. Esimerkiksi piirroksessa käytetään värien kiinnitysainetta tahriitumisen estämiseksi. Jokainen valmis teos ja piirroskin on pakattava huolella kuljetuksen ajaksi, ettei se vaurioidu. Joskus jopa joudutaan käyttämään pakkaus- ja kuljetusfirmoja, jos on kyse suuresta taulusta.

Taideyrittäjän kulut  ja kustannukset ovat ihan samoja kuin muillakin yrittäjillä, kuten työhuonekustannukset, sähkö, netti, puhelin, työvälineiden ja tarvikkeiden käyttökustannukset, esim. paperit, kynät, pensselit ja apuvälineet, maalit, värit, kiinnitysaineet, postituskuoren, kuljetus- ja posti- ja toimituskulut, kuvausvaiheet, sähköpostit, yhteydenpidon, laskutusjärjestelmän-, pankkipalvelun ja viitesiirtokulut sekä kirjanpidon kustannukset. Ym. juoksevia kuluja, joihin jokainen yrittäjä joutuu investoimaan voidakseen tehdä työtään.

Ammattitaidon hankkiminen maksaa.  Kun vielä lisätään vuosien opiskelut ja kouluttautuminen, sekä lisäkoulutukset ja tekniikoiden ylläpitokoulutukset ja yrittäjäksi kouluttautuminen ja kaikki mahdollinen säätö, että voi tehdä tätä työtä mitä rakastaa...
    Niin toivottavasti tämä kaikki selventää mistä laadukkaan taideteoksen ja piirroksen hinta lopulta muodostuu? Sehän ei ole oikeastaan ollenkaan paljon suhteutettuna kaikkeen tähän mitä työ taiteilijalta vaatii.

Toimitusaika ja ohjeita taidekuvan tilausta varten

Toimitusaika-arvio  lyijykynäpiirrokselle on tällä hetkellä noin 1-2 viikkoa, riippuen työstä ja tehtävän laajuudesta.

   Joskus käy niin, että toimitus on tosi nopeaa.

Mahdollisimman selkeä valokuva  tai useita kuvia piirrettävistä lemmikeistä tai ihmisistä, olisi mieluista piirtämisen tarkkuuden takaamiseksi. Mikäli haluat että yhdistelen piirroskuvaan sopivat ilmeet ja asennot, sekin onnistuu. Valokuvat voisi toimittaa mielellään sähköisessä muodossa mutta paperikuvakin käy, esimerkiksi vanhat valokuvat.

Kun olen luonnostellut piirroksen  laitan sähköpostilla luonnokset arvioitavaksi ja muutokset ovat mahdollisia. Sitten kun luonnos on hyväksytty ja jatkan työtä.

Jos työhön halutaan muutoksia  tämän jälkeen, muutokset vaativat lisähinnoittelua, jos joudun aloittamaan työn alusta uudelle pohjalle.

Lähetän valmiista työstä  vedoskuvan sähköpostilla hyväksyttäväksi. Kun hyväksyt kuvan, sen jälkeen lähetän laskutustiedot sähköpostilla.

Työt ovat Colling ARTs:n omaisuutta kunnes ne ovat kokonaan maksettu.

Laskun voi maksaa tilille  joko viitesiirrolla tai erikseen sovittaessa mahdollisesti jonkin muun sähköisen maksupalvelun kautta. Kun raha on tullut perille, postitan kuvan eteenpäin. Vaihtoehtoisesti lähetän piirroksen postiennakolla.

Valmiin työn voi myös noutaa  Mäntsälästä sopimuksen mukaan, jolloin piirroksen hinta on ilman toimituskuluja. Valmiit työt toimitetaan ilman kehystä.

Kaikille Colling ARTs:n sivuilla esillä oleville, tunnistettavia ihmisiä esittäville, asiakastöille on kysytty julkaisulupa.

Siirry Yhteystiedot -sivulle ja laita viestiä.


Copyright © Colling ARTs
Colling ARTs ~ Facebook & Instagram
Desing/Anne Colling, Code/Juha Kukkonen, 3D Virtual Gallery/Jami Lu