Anne Regina

Graafisena suunnittelijana ja kuvataideyrittäjänä teen monipuolisesti kuvallisia tilaustöitä.
Valmistuin graafiseksi suunnittelijaksi keväällä 2020 (26.6.2020) Keudan Pekka Halosen akatemiasta graafisen suunnittelun ja valokuvauksen -linjalta kiitettävin arvosanoin, stipendin kera. Opintoihin sisältyi monipuolisesti mm. graafisen suunnittelun eri osaamisalueita, kuten web-suunnittelua, valokuvausta, taittoa, kuvittamista käsin ja tietokonepohjaisesti CC 2020 Adoben ohjelmistoilla.

Jatkoin Pekka Halosen akatemiassa kuvataideopintoja kesän 2020 ajan. Elokuussa 2020 suoritin jatko-opintona ammatillista tutkintoa täydentävän kuvataidepaja -kurssin näyttötutkinnon kiitettävästi Pekka Halosen akatemiassa, koska haluan vahvistaa kuvittamisen osa-aluetta graafisessa suunnittelussa ja tietenkin taidemaalausosaamistani.

Yrittäjänä toimiminen, graafinen suunnittelu ja kuvallisen työn toteuttaminen vaatii tänä päivänä monipuolisen ja hyvän alan koulutuksen sekä ammatillisen osaamisen. Tähän olen tullut työurani monien mutkien, kouutusten ja eri ammattieni kautta. Olen siis päässyt luovaan tilaan ja osaamiseni vahvistuu entisestään jatkuvan kouluttautumisen myötä.

Opiskelin kuvataideopintoja (ATPO) vahvistaakseni kuvittajan taitojani, modernein ja perinteisin piirustus- ja maalausmenetelmin 2020-2021. Opiskelin vuonna 2021 yritystoiminnan täydennyskursseilla.

Olen tehnyt pitkän uran pääasiassa rahoitus- ja vakuutusalalla sekä muissa suurissa yrityksissä. Web-masteriksi opiskelin vuonna 2002. Sen jälkeen olen toiminut tiedottajana ja verkkotiedottajana, intranet-vastaavana ja it-kouluttajana, käyttöjärjestelmien ja sovellusten asiantuntijana useissa yrityksissä mm. vakuutusyhtiössä sekä valtion eri yrityksissä. Olen urallani tehnyt eri tahoille monipuolisesti lehti-, mainos- ja tiedotusmateriaaleja. Lisäksi olen tehnyt www-sivustoja yhdistyksille ja yrityksille. Tarkemmat tiedot saa minulta. Esimerkiksi olen tehnyt suomenrukousrintama.fi -sivuston ja brändin muun visuaalisen materiaalin.

Muitakin harrastuksia minulla on aina ollut runsaasti, kuten kirjoittaminen, kuvataidekurssit, musiikkiopinnoissa eri soittimet ja klassisen yksilaulun opinnot jatkuneet kohta 20 vuotta.

Olen rakentanut 3D-virtuaalisen taidegallerian omaan kuvataidekäyttöön, mikä on julkaistu 7.4.2020. Olen tehnyt 3D-galleriaa muokkaamalla koodia osittain itse sekä yhdessä koodarin kanssa, joka on luonut alkuperäiset rakenteet ja pohjaratkaisut gallerialle. Galleria oli myös osa Pekka Halosen akatemian näyttötutkintoa. Myös www.collingarts.fi -sivujen osalta olen muokannut jo valmista koodattua koodia ja koodaillut muutoksia.

Lisätiedot ja CV:n saa minulta tarvittaessa. Yhteystiedot löytyvät portfolioni lopusta.


Colling ARTsin  Instagram  ja  Facebook-sivuilla   on valokuvaus- ja taidetöitäni, joita ei välttämättä www-sivuillani ole nähtävillä.


Portfolioni

Päivitetty 19.10.2022





Osaaminen & Asiantuntijuus

Web-sivujen tekemiseen liittyen osaan web-sivujen suunnittelun, visualisoinnin lisäksi koodaamista, josta html-kielen osaan hyvin ja css-kieltä jonkin verran sekä javasciptiä ymmärrän auttavasti. Näitä kaikki taitoja olen tällä hetkellä vahvistamassa. Olen käyttänyt myös monia verkkosivujen luomiseen tarkoitettuja sovelluksia. Jonkin verran olen tehnyt videon ja äänen käsittelyä sekä tietokonemusiikkia ja niiden editointia verkkosivuille.

Virtuaalinen taidegalleriani www.collingarts.fi sivuilla on yksi työnäytteistäni, mihin kannattaa tutustua.


Web design
Kuvankäsittelyt
Taitto ja tiedotusasiat
Valokuvaus
HTML
CSS yms.

Portfolio

Graafinen suunnittelu ja valokuvaus

Pekka Halosen akatemia 2020, opinnäytetöitä

Huom! Animaatiot ja Taiton PDF-tiedostot eivät lataudu karusellissa. Katso ne erikseen.

Yhteystiedot






Graphic Design • Illustration • Photography