Oma koira muotokuva valokuvasta. Lisätietoa Blogissa.
Teen maalauksia ja piirroksia monin eri tekniikoin asiakkaan toiveiden mukaan. Teen valokuvien perusteella maisemia piirtäen tai maalaten. Voin tehdä maalauksen tai piirroksen vanhasta valokuvasta tai vaikka jonkin muiston tai idean mukaan, joko värillisenä tai mustavalkoisena.
Lisäsin useimpiin maalauksiin kuvauksen mitä tunteita tai ajatuksia liittyy maalausprosessiin.
Syksyinen hetki, jossa kettu miettii tulevaa talvea. Meillä vierailee pihapiirissä melkein joka yö kettu ja se pitää jyrsijäkannan kurissa. Tämän vuoden syksy on ollut pitkä ja on tuntunut ettei talvi ala ollenkaan. Tämä maalaus on siitä ketusta ja syksyisestä maisemasta.
Puutarhassa on kaikenlaista. Puutarhassa -teos on kepeätunnelmainen, kesäinen sävyjen ja muotojen leikki. Pieni ripaus kultamaalia kulkee hiirenvirnan muodossa kaikkien osien yli. Sinisen eri sävyt ja keltaisen kontrasti muodostavat herkullisen valon ja varjojen leikin.
Ihana aamun valo, jossa auringon kultainen hehku korostuu kyyhkyseen lisätyllä kultauksella. Kultamaalia on jonkin verran lisätty myös veden kimallukseen. Tilaajan toiveiden mukaan hänen toivomansa aihe sekä valittu värit niin, että maalaus sopii hänen värimaailmaansa.
Hesekiel 47:9-12 jännittävä kuvaus on inspiroinut... Ja kaikki elolliset, kaikki, jotka liikkuvat, virkoavat elämään kaikkialla, mihin tämä kaksoisvirta tulee. Ja kaloja on oleva hyvin paljon; sillä kun nämä vedet sinne tulevat ja vesi paranee, niin kaikki virkoaa elämään, minne vain virta tulee. Ja kalastajia seisoo sen rannalla. Een-Gedistä Een-Eglaimiin asti se on oleva yhtä verkkoapajaa. Siinä on kaikenlaisia kaloja, aivan kuin suuren meren kaloja, hyvin paljon. Sen rämeet ja lätäköt eivät parane: ne jätetään suolan valtaan. Mutta virran varrella, sen molemmilla rannoilla, kasvaa kaikkinaisia hedelmäpuita. Niistä eivät lakastu lehdet eivätkä lopu hedelmät: joka kuukausi ne kantavat tuoreet hedelmät, sillä niitten vedet juoksevat pyhäköstä, ja niitten hedelmät ovat ravitsevaiset ja niitten lehdet parantavaiset.
Tämä ei ole maalaus, mutta se on lyijykynäpiirros maisemavalokuvasta, joka oli valokuva paikasta, johon liittyi muistoja. Valokuvassa saari ei ollut kokonainen, joten tilaajan toiveen mukaan piirrettävään kuvaan täytyi suunnitella intuitiolla millainen saaren toinen pääty voisi olla.
Tunnelmia: Joskus elämässä on pallo hukassa. Olet epävarma tulevaisuudesta ja uuden askeleen ottaminen mietityttää. Pitäisi saada pallo taas haltuun, mutta tuntuu, että olet jossain oudossa tilanteessa, josta et tiedä onko se uhka vai mahdollisuus?
Kolme peuraa satumaan rannalla on ispiraatio eräästä aasialaisesta (Taiwan?) kolmen taulun sarjasta, jonka näin. Siitä mukaelma itselle, omalle seinälle. Maalauksessa on käytetty akryyliä ja sekatekniikkaa sekä kultausta ja hopeointia yksityiskohdissa.
Kokeilin vaihteeksi taas vähän erilaista maalaustekniikkaa akryylisiveltimillä niin, ettei pohjavärin päälle maalattu uusi maalikerros ollut vielä kuivunut ja akryylisiveltimillä poistin osan päällimmäisestä maalista. Lopputulos oli kuultava ja grafiikkamainenkin.